torstai 5. heinäkuuta 2012

Farkkujen muoksintaa

Siinä vaiheessa kun lipastonlaatikon pohja putoaa pois painon takia, on ehkä aika tehdä jotain pientä karsintaa sisällön suhteen. Lipasto sisältää siis housujani, ne kun eivät mahdu vaatekaappiini 0:-) Huomasin laatikkoa penkoessani, että farkkuja on kertynyt melko monet ja suurinta osaa niistä en ole käyttänyt enää aikoihin. Ja olihan niistä monet melko kultahtaneitakin, mutta silti en raaski kaikkia poiskaan heittää. Joten päästinpä sitten leikata niistä lahkeet pois ja muuntaa shortseiksi.


Elikkäs lahkeet vaan veks, ja sitten varioimaan. Eka versio oli, että käärin lahkeet:



Mutta eipä miellyttänyt silmää, ja minulla on jo vastaavanlaiset shortsit, joten leikkasin vähän vielä lyhyemmäksi lahkeita:


 Sitten pientä rispausta. Hyvänä apurina toimi ratkoja:


 Lopuksi pientä koristelua pyramiidiniiteillä (ostettu Sinooperista):


Kas näin. No eipä tullut häävit, mutta koti-/mökkishortseina passaavat ;D

 

Pitemmittä puheitta hyvää kesää kaikille! Yritän saada juttujani valmiiksi, mutta kun ei ole inspistä niin ei ole! Vaikka täytyy kyllä ottaa itseä vähän niskasta kiinni ja koittaa edes tilausjutut saada pois alta :) Tosi kiva kuitenkin huomata, että lisää lukijoita on tullut vaikka täällä on ollut näinkin hiljaista, kiitos ja tervetuloa! <3 Hiljaisuus ei tule kestämään ikuisuutta, viimeistään syksyllä saan aina luomisvimman :) Sitä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...